2019

Pääsiäinen

Pääsiäistä vietettiin ihan kotosalla. Pitkänperjantain ruuaksi on aikojen saatossa muodostunut uunibroileri. Lankalauantaina leikkelelautanen ja pääsiäispäivällisellä tomaatti-mozzarellasalaatti, kananmunanpuolikkaat, lammasta ja kermaiset valkosipuliperunat. Jälkiruokana kermakakkua.

Oba

Vapunvieton jälkeen kahden Reissulassin matka suuntautui tuttuun Alanyaan ja siellä hotelli Monte Carloon. Tämä oli jo kolmaskerta Monte Carlossa. Kuva on 4. kerroksen parvekkeelta Välimerelle.

Keskustan Espoon kj:n kaudenpäätös

Keskustan Espoon kj järjesti talvikauden päättäjäiset Reijo Stedtin pihalla. Kuvassa keskustelen innokkaasti Maire Vartiaisen kanssa. Tilaisuudessa piipahti kansanedustaja Antti Kaikkonen, joka nimitettiin samalla viikolla puolustusministeriksi.

LC klubin kaudenpäätös

LC Matinkylän toimintakauden päättäjäisiä viettiin lionsveli Reijon ja lady Riitta-Siskon pihalla. Kuvassa lady Ann-Mari ja veli Juha.

Viking XPRS

Ennen Heinolaan kesänviettoon lähtöä kävimme miniristeilyllä Tallinnassa. Aikaisemmin teimme tämän risteilyn Silja Euroopalla, mutta vuoden takaisisten huonojen kokemusten vaikutuksesta risteily siirettiin Viking XPRS:lle.

Juhannus

Juhannusta vietettiin Ylämaalla. Juhannusaatto oli lämmin ja illalla oli mukava istua pihatammen alla maistelemassa Mikan grillaamia herkkuja,

Elli ja Mika Heinolassa

Heinäkuun loppupuolella saimme vieraita Heinolaan. Elli-sisko ja Mika piipahtivat visiitillä. Sepä olikin mukava vierailu. Elli ei ollut 9 vuoteen käynyt Heinolassa.

Heinolan tori

Kesällä kävimme usein Heinolan torin torikahvilassa tapaamassa tuttuja.  Kuvassa torilla on vilsketta, koska siellä ovat elokuun markkinat. Kahvilan pöydässä istuu pari tuttua kaveria.

Pokrova

Elokuussa kävimme tutustumassa Pokrovan luostariin Jorvaksessa, Kirkkonummella. Vierailun alussa tutustuimme Pokrovan luostarikirkkoon. Isä Hariton kertoi luostarin ja kirkon vaiheista. Vierailu päättyi Pokrovassa luostarin mainioon borsskeittoon ja mainioihin kaali- ja sienipiirakaan.

m/s Mariella

Syyskuun alkupuolella lähdimme Päivä Tukholmassa-risteilylle m/s Mariella. Paluumatkan päivällisellä risteilijöitä kävi tervehtimässä Ville Viikinki.

Miljoonakello

Olimme ostaneet Heinolan takapihan kaunistukseksi miljoonakellon. Syyskuun lopussa se kukoisti Matinkylän parvekkeella vielä kauniisti. Vasta lokakuun lopulla sen sai viedä biojäteastiaan.

Nenäpäivä

Lokakuun loppupuolella alkoi perinteinen Nenäpäivä-keräys, johon LC Matinkylä on osallistunut jo useampana vuotena. Niinhän siinä kävi tänäkin vuonna kuten monena aikasempana, että klubimme oli LC klubeista paras kerääjäklubi.

Lämpimät voikkarit

Pyhäinpäivänä meillä oli pihanpuhdistustalkoot. Joka kerta talkoopäivänä talkooväelle on tarjolla ruokaa, niin myös tänä vuonna. Koska ruoka oli jo iltapäivällä, niin iltapalaksi teki mieli laittaa jotain suolaista. Tähän oli oiva vaihtoehto lämpimät kinkkuvoileivät.

Joulu 2019

Joulua vietimme rauhallisesti kotosalla syöden perinteisiä jouluruokia. Tapaninpäivän ruuaksi on vuosien saatossa muodostunut lipeäkalaa. Markkukin piipahti lasten kanssa vaijaa moikkaamassa. Sepä olikin lystikäs vierailu.